Talviherkku

Tahtoisin kovasti kasvikuivurin. Siis jotakin tämän näköistä. Sienien säilömiseen kuivaus on ehdottomasti paras keino, mutta parasta mitä kuivurista saa, on omppukarkit! Mummu kuivatti omenalohkoja aina syksyisin leivinuunin päällä. Ne säilöttiin paperisiin, vanhoihin kaurahiutale-pusseíhin ja sellaisen saattoi saada esimerkiksi syntymäpäivälahjan kylkiäisenä.

Olin ihan unohtanut koko herkun, kunnes pari kesää sitten appi hankki itselleen kuivurin ja minulle eksyi heidän naapuristaan ämpärillinen ylimääräisiä omenoita. Oi tätä onnea. 

Resepti on hyvin simppeli. Tarvitaan suuri (oikeasti suuri, nehän kutistuu ihan olemattomiin) määrä kotimaisia omenoita. Ei tarvitse olla mitään parhainta satoa. Näihin on helppo perata kaikki vähän rupiset ja matoisat omput. Omenat lohkoiksi ja kuivuriin. Onnistuu myös uunissa miedolla lämmöllä, mutta vaatii vähän enemmän tarkkailua. Lohkot jätin paksuimmalta kohtaa noin sentin paksuisiksi. Mitä ohuempia, sen nopeammin ne tietysti kuivuu.

Niiden salaisuus piilee siinä, ettei niitä kuivateta ihan rutikuiviksi. Leivinuunin päällä ihan helppo nakki, mutta kuivurilla piti tehdä pieniä testieriä kellon kanssa. Sopiva aika löytyi viime kesänä, mutta aikaahan ei tietenkään voi laittaa ylös, joten sama homma on edessä tänä kesänä syksynä. Josko sen nyt vaikka kirjoittaisi ylös.

Jään siis odottelemaan suuren suurta omenasatoa! Tänne saa lahjoittaa kaikki ylijäämäomput :)

Ps. Säilytä jossakin hengittävässä asiassa. Ei siis muovirasiassa tai -pussissa. Samalla kuivuminen tietysti hitaasti jatkuu säilytettäessäkin, jos ei niitä ihan rutikuiviksi kuivata. 

Kesän helpoin raparperimehu

Tämähän muuttuu kohta vallan ruokablogiksi. Menneillä helteillä oli niin mukava hääriä keittiössä kuumien patojen ja lämpimän uunin läheisyydessä.  Jos taulukoisi ulkolämpötilaa ja Sirkuksen viettämää aikaa keittiössä, näin voisi päätellä. Todellisuudessa hyviä reseptejä vaan pompahtelee silmien eteen, etten malta jättää niiden tekoa myöhemmälle.Tässä mehussa on melkein jo klassikkoainesta. Onhan tämä toinen vuosi putkeen kun teen sitä. Viime vuonna tähän ihastuin ja olen koko alkukesän etsinyt tämän reseptiä internetin syövereistä. Viime viikolla sen löysin ja tänään huomasin sähköpostissa luonnoksen viime kesältä, jonne ohjeen olen hyvään talteen säilönyt. Hyvä minä. Ohje on superhelppo ja aika nopeakin, eikä tähän tarvita mitään mehumaijoja tai muita suurkeittiön välineitä.

Resepti on tosiaan Hunajaista-blogin Riikalta, mutta kirjoitan sen vielä tähän omilla huomioilla höystettynä.

Tarvitset:
noin 2 litraa raparperia
saman verran vettä
1-2 vaniljatankoa
tuoretta minttua nipullisen
3 dl ruokosokeria
2 sitruunaa

1. Pese ja pilko raparperit kuorineen. Laita kattilaan vesi.
2. Lisää kattilaan vaniljatanko/-tangot ja reilu nippu minttua. Näiden määrää voit vaihdella omien makumieltymyksiesi mukaan. Itse rakastan minttua. Oma reilu nippuni on siis 20-30 -senttisiä mintun varsia yhteen käteen sopivasti mahtuva määrä.
3. Keitä seosta hiljalleen ½ tuntia. Omassa neljän litran kattilallisessa kesti yli vartti alkaa kiehua, joten pidin kattilaa hellalla yhteensä noin 40 minuuttia. Ei ole niin minuutilleen tarkkaa.
4. Siivilöi keitoksesta mehu ja lisää siihen sokeri. Kiehauta mehua vielä hetki, kunnes sokeri sulaa.
5. Ota jäähtymään ja lisää sitruunoiden mehu. Pullota jäähtyneenä.

Lopputulos on aika tymäkkää, muttei ihan tiivistettäkään, joten parhaan lopputuloksen saa sekoittamalla noin puolet mehua ja puolet esimerkiksi vissyvettä. Itse kyllä tykkään juoda itse tehtyä sekamehuakin tiivisteenä, joten tämäkin maistuu sellaisenaan, mutta en taida edustaa valtaväestöä ;-)

Mantelikakku tyrni-valkosuklaatäytteellä

Nyt on pakko vähän kehua. Tästä nimittäin tuli parasta gluteenitonta täytekakkua, jota olen ikinä maistanut. Kelpasi minineidin ristiäisten makeuttajaksi. Siispä ohje jakoon!

Pohja:
300g mantelijauhetta (voit myös jauhaa vastaavan määrän manteleita jauhoksi yleiskoneella)
3dl tomusokeria
2tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
8 kananmunanvalkuaista 


Täyte:
2½dl kuohukermaa
200g vaniljarahkaa (esim. Valio Eila)
200g valkosuklaata
2rkl vaniljakreemijauhetta
 
Lisäksi:
siemenetöntä tyrnihilloa
marjoja
syötäviä kukkia
 
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele joukkoon jauhoseos. Kaada taikina kahteen voideltuun (voit myös käyttää leivinpaperia) irtopohja- tai kakkuvuokaan (halkaisija 20cm). Paista uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pohjat ovat saaneet kauniin kullanruskean värin ja irtoavat reunoilta.
 
Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Lisää vaniljarahka. Paloittele valkosuklaa ja sulata se vesihauteessa. Rohkeampi voi sulattaa mikrossa miedolla lämmöllä, mutta varo polttamasta suklaata! Sekoita valkosuklaasula ja vaniljakreemijauhe täytteeseen.
Jos käytit tavallisia vuokia, kumoa kakut hieman jäähtyneinä. Leikkaa pohjat kahteen osaan niin, että sinulla on yhteensä neljä kerrosta. ”Voitele” kolme alimmaista pohjalevyä tyrnihillolla ja täytä kaikki kolme väliä valkosuklaa-vaniljakreemillä. Kuorruta rennosti samalla kreemillä ja koristele keolla marjoja ja syötäviä kukkia.

Vinkkejä: Jos et omista näin pientä vuokaa, vaan sen tavallisen 26-senttisen, tee suosiolla kaksinkertainen taikina. Toisaalta, voit myös laittaa koko taikinan yhteen isompaan vuokaan ja leikata esimerkiksi kolmeen osaan. Gluteenittomien tapaan tämäkin nousee aika vähän, joten näet heti taikinaa vuokaan laittaessa, onko vuoka sopivan kokoinen.
 
Kyllä, luit oikein, tätä kakkua ei myöskään kostuteta millään. Mantelipohja itsessään on tarpeeksi mehevä ja ainakin näiden täytteiden kosteus riitti hyvin kostuttamaan kakun.
 
Tällä ohjeella valkosuklaakreemiä tulee aika paljon, joten se riittää kakun kuorruttamiseen joka puolelta. Jos et halua kuorruttaa kakkua, niin voit yrittää tehdä hieman pienemmän annoksen. Tosin esimerkiksi vaniljarahkaa ei myydä pienemmissä erissä.

Tein itse pohjat juhlia edeltävänä päivänä, täytin aamulla ja koristelin iltapäivällä juuri ennen juhlia. Tällä aikataululla tuli ainakin mehevä ja sopivan kostea lopputulos.

Alkuperäiset ohjeet:

• pohja täältä
• täyte täältä

Kreikkalaisen kaverin mainiot lihapullat

Tunnustan. Täytän parin viikon päästä 24, enkä ole koskaan tehnyt itse lihapullia. Mummun lihapullasoosi oli pienenä ihan parasta, mutta viimeiseen 10 vuoteen en varmaankaan ole edes syönyt lihapullia paitsi jossakin juhlissa. Miten jonkun noin perusruoan voi vaan unohtaa?

Ehkä siksi, että mulla on hovikokki Mainio, enkä itse oikein tee ruokaa. Tämä kesä onkin ollut jännittävää aikaa, koska asun yksin elokuun lopulle saakka, joten on ollut pieni pakkorako tehdä syömäkelvollista ja lämmintä ruokaa ainakin kerran viikossa. Onneksi työpaikan ruokala huolehtii kuitenkin säännöllisemmästä ja tasalaatuisemmasta ravinnonsaannista.

Alkuperäinen ohje löytyy Karppisiskojen blogista. Vierastan vähän ranskalaisen sipulikeiton käyttöä, sehän on vähän kuin tekisi pussipastaa? No ei nyt ihan, mutta tuntuu oudolta heittää ruokaan sekaan pussillinen jauhetta, jonka sisällöstä ei voi olla ihan varma. Samoin korppujauhot maistuu kummalliselta. No joo, oon ruokarajoitteinen, mutta se resepti siis!

400g jauhelihaa

100g fetaa, oliiveja ja valkosipulia öljymarinadissa
1 kananmuna
2 rkl turkkilaista jugurttia
timjamia, valkosipulia
suolaa ja pippuria

Kaikki iloisesti sekaisin sormin rutistelemalla. Okei, veistäkin voi käyttää apuna. Paista 200–225 asteessa noin 15 min tai kunnes niissä on kaunis ruskea pinta (jollaista tosin ei mun pullista löydy, kun olin malttamaton). Tästä tulee noin 20 keskikokoista lihapullaa, mutta voin kertoa, että kannattaa mitottaa tuplamäärä pullia per syöjä, koska vetelin tänään nassuuni huomisenkin eväspullat J

Ps. Feta oli niin öljyistä, että vähempikin olisi riittänyt, ei siis kannata sitä öljyä heittää taikinan sekaan. Samoin jugurtin voi jättää pois, jos haluaa vähän kiinteämpiä.

Paketteja, paketteja, paketteja!

Joidenkin asioiden suhteen olen täysi hamsteri, vaikka muuten vierastankin tavaramääriä ja epäjärjestystä. Esimerkiksi vanhoja aikakauslehtiä tai Marimekon mainoskuvastoja en voi heittää pois, sillä niissä on hienoja kuvia. Niitähän voi joskus vaikka tarvita!

Kun lipaston koko alalaatikko on täynnä epämääräisesti arkistoituja lehtiä ja irtirevittyjä sivuja, on pakko suorittaa jotain toimenpiteitä. Siispä selasin jokaikisen lehden ja lapun läpi ja leikkasin kauniit sivut talteen. Seuraavana kohteena oli pahvinkeräyskori, josta uusiokäyttöön tarttui kaikki wc- ja talouspaperirullien hylsyt. Enää kaksipuoleista teippiä ja sakset - voilà!

Hylsyt taitetaan litteiksi, itseasiassa helpottaa seuraavaa työvaihetta, jos taite ei ole kovin terävä. Päädyt pyöristetään mahdollisimman symmetrisesti. Itse käytin mallina korvatulppien pahvikoteloa, se sattui olemaan lähes millilleen saman kokoinen kuin pieni vessapaperihylsy. Sitten vain teippailemaan! Liimakin toki käy, mutta oon koukussa kaksipuoleiseen teippiin, se on niin superhelppo. Teipatessa paperi ei myöskään kastu kupruille kuten liimatessa helposti. Tai sitten en vaan osaa liimata :)

Hylsyjen väri on sellainen, että melkein mikä vain paperi peittää sen. Esimerkkinä kuvassa näkyvä Marimekon Raanu-kuosisen paketin paperi on ihan tavallista sanomalehtipaperia. Muut onkin paksumpaa mainos- ja esitepaperia.

Suljentamekanismeina toimii esimerkiksi lyhyet silkkinauhan pätkät laatikon pohjalta, myös teippi pitää ihan hyvin ja oikeanpuoleisimpaan on tuhottu jämäpätkä villalankaa sekä tilkku organzaa. Keskimmäisen paketin sydän on tehty vanhoista helmistä, jotka on pujotettu rautalankaan.

Vinkkinä, näihin isompiin mahtuu juuri sopivasti esimerkiksi yksi hopealusikka 3-vuotiaan pikkuneidin kapiokokoelmaa kartuttamaan :)

Kun mikään ei valmistu

... voi aina aloittaa uusia!

Tällainen toiminta on kyllä vastoin kaikkia periaatteitani. Korkeintaan yksi työ kutakin lajia (siis virkkaus, neulomus tai ompelus) saa kerrallaan olla kesken, muuten menee pasmat sekaisin. KyJy-haaste kuulosti kuitenkin niin villiltä, etenkin kun kaikki tekeminen junnaa paikallaan, eikä työmatkoillakaan enää synny mitään.

Ei huolta, jos kyjy ei sano mitään. En kertakaikkiaan ollut koskaan kuullutkaan moisesta, ennenkö se jossakin täällä blogistanian viidakossa tuli pari viikkoa sitten vastaan. Googletuksen perusteella tätä on kuitenkin harrastettu jo monena vuonna.

Kyjy eli kesäyöstä jouluyöhön. Tarkoituksena on aloittaa ja saattaa valmiiksi 20 työtä 20.6.-24.12. välisenä aikana - neuloen tai virkaten. Kaikki 20 työtä tulee olla aloitettuna 30.9. mennessä. "Alkuperäinen" kyjy löytyy Novitan neulomosta, joka harmillisesti on maksullinen. Kilpailevan kyjyn on kuitenkin Koukussa ja Lankakori Sekaisin -blogien kirjoittajat luoneet facebookiin. 

Itse ajattelin vain varjo-kyjyillä. Siis neuloa ja virkata oman mieleni mukaan mitenkään minnekään raportoimatta. Tai no, tietysti tänne vähän vilauttaa väliaikatietoja ja (toivottavasti) valmistuneitakin puuhia.

Lankakätköjen penkojaisten jälkeen tuloksena on langat - tittididii - kuuteen projektiin! Kuvittelin, että helpostihan tuosta edes 10 tai 15 suunnitelmaa kehittelee. Mitä vielä. Ai niin, unohdin sanoa, että tarkoituksenanihan on käyttää vain jo valmiiksi kotona oleskelevia nöttösiä. Saa nähdä, pitääkö siitä(kin) periaatteesta hieman joustaa, ennenkö lähestytään kahtakymmentä.

Pikkuvinkki

Illan ratoksi kopioin parit mielenkiintoiset ja toivottavasti käyttökelpoiset kaavat Suuresta Käsityölehdestä. Kaavapaperia ei kuitenkaan koskaan ole silloin kun sitä tarvitsisi ja muulloin ei muista ostaa. Siispä niksipirkka käyttöön ja tonkimaan laatikoita.

Oon ehkä sanonut, etten muuten tykkää säästellä tavaroita turhan paljoa, mutta kaikki askarteluun ja käsitöihin edes etäisesti kelpaava jää kyllä täysin ilman harkintaa aina talteen. Kerrankin tästäkin oli hyötyä ;)

Kaavapaperiksi nimittäin pääsi (muistaakseni mun 12-vuotissyntymäpäivillä) käytetty kuitukankainen kertakäyttöliina. Tästä voisi tulkita, että äipällä on jokseenkin samantyyppisiä hamstrausominaisuuksia. Mutta kun väisteli suurimmat kahvitahrat niin toimii hyvin, ei rapise ja voi taitella huoletta. Kyseinen liina ei myöskään ollut ohuimmasta päästä, joten ei myöskään repeile. Ja niin on maailma taas pelastettu kierrättämällä.