Dither-mania

Malli: Dither
Lanka: 7 veljestä - taas
Puikot: kolmosen perus sukkapuikot

Lapasista syntyy helposti huima puolen vuoden ikuisuusprojekti, kun sijoittaa ne valmistuneiden koriin ennenaikaisesti. Kaivelin viime viikolla töihinlähtökiireessä jotain sopivan pientä tekemistä tunnin työmatkalle ja jostain syystä kurkkasin myös valmistuneiden joukkoon. Onneksi kurkkasin, sillä siellähän nämä odotteli iloisena päättelyä.

Malli tuli vastaan Pujoliivin blogissa viime keväänä ja miellytti heti pikseleihin rakastuneen insinöörin silmää. Ohje oli jopa ilmainen, mutta tietysti suunniteltu aika paljon ohuemmalle langalle kuin matkalaukusta löytyvät seiskaveikat. Laskin kuitenkin, että kerrokset pystyisi juuri ja juuri mahduttamaan lapasiin. Neuloin yhden lapasen - näytti sekamelskalta, koska yksivärisille kerroksille ei jäänyt enää tilaa. Parin testineulonnan jälkeen muokkasin neulekaaviosta ihan oman, tiivistetyn version lapasille. En nyt kuitenkaan sitä viitsi tässä jakaa, koska kyse on kaikesta huolimatta jonkun toisen alunperin kirjoittamasta ohjeesta, enkä voi tästä loistavasta ideasta itselleni kunniaa ottaa, vaikka tahtoisinkin. 

Kuvia ja valmiita lapasia kun katselee niin ei voi kuin ihmetellä, minkä malliset kädet mulla oikein on. Tein lapaset hyvin pitkälti oman jättiräpyläni mittojen mukaan ja se todellakin näyttää kummalliselta lapasessa. Onneksi ulkonäkö vähän normalisoituu, kun lapasten sisään sulloon kädet :)

Vähän huonosti erottuu tuo lankojen välinen kontrasti näistä kuvista, mutta luonnossa ovat aika hauskan näköiset. Kuvio on myös niin koukuttava, että on pakko joskus vielä neuloa se sukkiin! Huiman hienoja väriyhdistelmiä löytyy tuon tekstin toisen sanan linkin alta. 

Jonon ohi

Äipältä tuli pitkästä aikaa pyyntö valmistaa jotakin. Aiemmille on käynyt vähän "joo, joo, teen kun ehdin", eikä valmista ole muistaakseni tullut kertaakaan... Tällä kertaa hommalle oli selkeä tarve ja aikaraja. Huivin pitäisi valmistua lokakuisiin juhliin kaveriksi harmaalle kotelomekolle ja palvella ehkä muissakin juhlissa loppuvuonna. Ohjekin oli valmiiksi katsottuna ja lankaostoksille kävi kutsu parin päivän päästä pyynnöstä.

Lankakaupaksi valikoitui Kerä. Ensivierailu oli kyllä odottamisen arvoinen. Kiirehdittiin töiden jälkeen puolijuoksua viideltä sulkeutuvaan Kerään ja vaikka oltiin paikalla ehkä miinuutin ennen sulkemisaikaa, saatiin loistokasta palvelua ja vastauksia kymmeniin kysymyksiin. Myymälä ensin yllätti pienuudellaan, mutta sen uumenista silti löytyi montakin vaihtoehtoa tähän projektiin. Pieni on kaunista ja tämä pieni voittaa kyllä suuret lankamarketit mennen tullen!

Mukaan tarttui loppujen lopuksi Rowanin fine art -sukkalanka, josta löytyy merinovillaa, mohairia, polyamidia ja silkkiä. Ja äipän tuntien - tietysti pinkkinä. Kerin langan tänään ja se on kyllä kuin karkki, mutta siitä lisää enemmän, kunhan jotain toivottavasti valmistuu.

Tämä taitaa nyt siis kiilata kyjy-neulontojen ohi, jotta ei tarvitsisi mamman lähteä viimetipan huiviostoksille muutaman viikon päästä. Periaatteessahan tämä kävisi kyjystä, mutta kun menin lupailemaan, että niihin käytetään vain jo lankavastastosta löytyviä lankoja. Taidan tehdä kyjy-päätöksen sitten, jos näyttää siltä, että määrä jää muuten vajaaksi :)

Mustikka-kardemummajäätelö

Esittelypostauksesta taisi unohtua yksi oleellisuus. Olen jäätelön suurkuluttaja, facebookin profiilikuvauksen mukaan jopa jäätelösnobi. Neljä vuotta jäätelökiskalla, työsuhde-etuna syödä jäätelöä niin paljon kuin napa vetää, teki tehtävänsä. Ei suinkaan siis mitään kyllästymistä tai tarpeekseen saamista esiintynyt, vaan voisin edelleen elää vain jäätelöllä. 

Itse tehtyä jäätelöä testasin ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten. Osuin mielestäni kerrasta kultasuoneen, sillä ei vieläkään ole tullut vastaan Dr. Sugarin jäätelöohjetta voittanutta. Sivuilta löytyy monta kymmentä ihanaa jätskireseptiä, mutta perusohje on suurin piirtein sama kaikissa, makuaineet vain vaihtelee. 

Parasta on, että tähän et tarvitse jäätelökonetta, eikä jätskiä tarvitse pakastaa, vatkata, pakastaa ja vatkata vaan vaivannäkö on todellakin minimoitu. Makumaailman heureka löytyi Hesarin sivuilta. Alkuperäinen ohje kuulosti vain äärimmäisen monimutkaiselta ja sisälsi kummia ainesosia, mutta poiketa tutusta, helposta, turvallisesta ja takuuvarmasta.

Kuvat näyttää siltä, että olisin ne muropaketilla ottanut. Nöyrimmät anteeksipyyntöni siitä, mutta tuo oli kaikki mitä jäätelöä oli enää jäljellä ja omaa jätskihammasta kolotti vietävästi.

Ja seuraavanlaisilla toimenpiteillä pääset samaan lopputulemaan:

Tarvitset:

5dl kermaa

purkillisen (noin 2dl) kondensoitua maitoa

2dl mustikoita (kotimaisia, koska näitä ei kuumenneta)

vaniljatangon sisus

kardemummaa

(sokeria)

Näin se tapahtuu:

1. Soseuta mustikat. Itse jätin soseen aika karkeaksi, koska tykkään, että jätskissäkin saa tuntua suussa jotain sattumia. Lopputulos näyttää myös kotitekoisemmalta ja sympaattisemmalta, kun jädessä on mustikkapilkkuja :) 

2. Sekoita joukkoon kondensoitu maito ja vaniljatangon sisus. Lisää myös sokeria, jos makuhermosi sellaista vaativat. Kondensoitu maito on itsessään tosi makeaa ja omissa mustikoissanikin oli sokeria, joten jätin sen tällä kertaa välistä. 

3. Vatkaa kerma vaahdoksi erillisessä kulhossa.

4. Yhdistä hellästi käännellen ja mausta kardemummalla. Itse laitoin aika reippaasti, sillä maku häviää aika hyvin mustikan sekaan. Kaadoin suoraan pussista, joten ei hajuakaan, paljonko sekaan lorahti. Hyvä syy siis maistaa aina ja joka välissä kaikkea.

Koristele haluamallasi tavalla, yllätyksellisesti esimerkiksi kokonaiset mustikat toimii aika hyvin. Pakasta yön yli tai vähintään 8 tuntia. TAI jos omistat sittenkin sen jäätelökoneen niin pyöräytä sillä valmiiksi, niin pääset nopeammin syömään, noms!

Talviherkku

Tahtoisin kovasti kasvikuivurin. Siis jotakin tämän näköistä. Sienien säilömiseen kuivaus on ehdottomasti paras keino, mutta parasta mitä kuivurista saa, on omppukarkit! Mummu kuivatti omenalohkoja aina syksyisin leivinuunin päällä. Ne säilöttiin paperisiin, vanhoihin kaurahiutale-pusseíhin ja sellaisen saattoi saada esimerkiksi syntymäpäivälahjan kylkiäisenä.

Olin ihan unohtanut koko herkun, kunnes pari kesää sitten appi hankki itselleen kuivurin ja minulle eksyi heidän naapuristaan ämpärillinen ylimääräisiä omenoita. Oi tätä onnea. 

Resepti on hyvin simppeli. Tarvitaan suuri (oikeasti suuri, nehän kutistuu ihan olemattomiin) määrä kotimaisia omenoita. Ei tarvitse olla mitään parhainta satoa. Näihin on helppo perata kaikki vähän rupiset ja matoisat omput. Omenat lohkoiksi ja kuivuriin. Onnistuu myös uunissa miedolla lämmöllä, mutta vaatii vähän enemmän tarkkailua. Lohkot jätin paksuimmalta kohtaa noin sentin paksuisiksi. Mitä ohuempia, sen nopeammin ne tietysti kuivuu.

Niiden salaisuus piilee siinä, ettei niitä kuivateta ihan rutikuiviksi. Leivinuunin päällä ihan helppo nakki, mutta kuivurilla piti tehdä pieniä testieriä kellon kanssa. Sopiva aika löytyi viime kesänä, mutta aikaahan ei tietenkään voi laittaa ylös, joten sama homma on edessä tänä kesänä syksynä. Josko sen nyt vaikka kirjoittaisi ylös.

Jään siis odottelemaan suuren suurta omenasatoa! Tänne saa lahjoittaa kaikki ylijäämäomput :)

Ps. Säilytä jossakin hengittävässä asiassa. Ei siis muovirasiassa tai -pussissa. Samalla kuivuminen tietysti hitaasti jatkuu säilytettäessäkin, jos ei niitä ihan rutikuiviksi kuivata. 

Kesän helpoin raparperimehu

Tämähän muuttuu kohta vallan ruokablogiksi. Menneillä helteillä oli niin mukava hääriä keittiössä kuumien patojen ja lämpimän uunin läheisyydessä.  Jos taulukoisi ulkolämpötilaa ja Sirkuksen viettämää aikaa keittiössä, näin voisi päätellä. Todellisuudessa hyviä reseptejä vaan pompahtelee silmien eteen, etten malta jättää niiden tekoa myöhemmälle.Tässä mehussa on melkein jo klassikkoainesta. Onhan tämä toinen vuosi putkeen kun teen sitä. Viime vuonna tähän ihastuin ja olen koko alkukesän etsinyt tämän reseptiä internetin syövereistä. Viime viikolla sen löysin ja tänään huomasin sähköpostissa luonnoksen viime kesältä, jonne ohjeen olen hyvään talteen säilönyt. Hyvä minä. Ohje on superhelppo ja aika nopeakin, eikä tähän tarvita mitään mehumaijoja tai muita suurkeittiön välineitä.

Resepti on tosiaan Hunajaista-blogin Riikalta, mutta kirjoitan sen vielä tähän omilla huomioilla höystettynä.

Tarvitset:
noin 2 litraa raparperia
saman verran vettä
1-2 vaniljatankoa
tuoretta minttua nipullisen
3 dl ruokosokeria
2 sitruunaa

1. Pese ja pilko raparperit kuorineen. Laita kattilaan vesi.
2. Lisää kattilaan vaniljatanko/-tangot ja reilu nippu minttua. Näiden määrää voit vaihdella omien makumieltymyksiesi mukaan. Itse rakastan minttua. Oma reilu nippuni on siis 20-30 -senttisiä mintun varsia yhteen käteen sopivasti mahtuva määrä.
3. Keitä seosta hiljalleen ½ tuntia. Omassa neljän litran kattilallisessa kesti yli vartti alkaa kiehua, joten pidin kattilaa hellalla yhteensä noin 40 minuuttia. Ei ole niin minuutilleen tarkkaa.
4. Siivilöi keitoksesta mehu ja lisää siihen sokeri. Kiehauta mehua vielä hetki, kunnes sokeri sulaa.
5. Ota jäähtymään ja lisää sitruunoiden mehu. Pullota jäähtyneenä.

Lopputulos on aika tymäkkää, muttei ihan tiivistettäkään, joten parhaan lopputuloksen saa sekoittamalla noin puolet mehua ja puolet esimerkiksi vissyvettä. Itse kyllä tykkään juoda itse tehtyä sekamehuakin tiivisteenä, joten tämäkin maistuu sellaisenaan, mutta en taida edustaa valtaväestöä ;-)

Mantelikakku tyrni-valkosuklaatäytteellä

Nyt on pakko vähän kehua. Tästä nimittäin tuli parasta gluteenitonta täytekakkua, jota olen ikinä maistanut. Kelpasi minineidin ristiäisten makeuttajaksi. Siispä ohje jakoon!

Pohja:
300g mantelijauhetta (voit myös jauhaa vastaavan määrän manteleita jauhoksi yleiskoneella)
3dl tomusokeria
2tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
8 kananmunanvalkuaista 


Täyte:
2½dl kuohukermaa
200g vaniljarahkaa (esim. Valio Eila)
200g valkosuklaata
2rkl vaniljakreemijauhetta
 
Lisäksi:
siemenetöntä tyrnihilloa
marjoja
syötäviä kukkia
 
Lämmitä uuni 175 asteeseen. Sekoita kuivat aineet. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele joukkoon jauhoseos. Kaada taikina kahteen voideltuun (voit myös käyttää leivinpaperia) irtopohja- tai kakkuvuokaan (halkaisija 20cm). Paista uunissa noin 20 minuuttia, kunnes pohjat ovat saaneet kauniin kullanruskean värin ja irtoavat reunoilta.
 
Vatkaa kuohukerma vaahdoksi. Lisää vaniljarahka. Paloittele valkosuklaa ja sulata se vesihauteessa. Rohkeampi voi sulattaa mikrossa miedolla lämmöllä, mutta varo polttamasta suklaata! Sekoita valkosuklaasula ja vaniljakreemijauhe täytteeseen.
Jos käytit tavallisia vuokia, kumoa kakut hieman jäähtyneinä. Leikkaa pohjat kahteen osaan niin, että sinulla on yhteensä neljä kerrosta. ”Voitele” kolme alimmaista pohjalevyä tyrnihillolla ja täytä kaikki kolme väliä valkosuklaa-vaniljakreemillä. Kuorruta rennosti samalla kreemillä ja koristele keolla marjoja ja syötäviä kukkia.

Vinkkejä: Jos et omista näin pientä vuokaa, vaan sen tavallisen 26-senttisen, tee suosiolla kaksinkertainen taikina. Toisaalta, voit myös laittaa koko taikinan yhteen isompaan vuokaan ja leikata esimerkiksi kolmeen osaan. Gluteenittomien tapaan tämäkin nousee aika vähän, joten näet heti taikinaa vuokaan laittaessa, onko vuoka sopivan kokoinen.
 
Kyllä, luit oikein, tätä kakkua ei myöskään kostuteta millään. Mantelipohja itsessään on tarpeeksi mehevä ja ainakin näiden täytteiden kosteus riitti hyvin kostuttamaan kakun.
 
Tällä ohjeella valkosuklaakreemiä tulee aika paljon, joten se riittää kakun kuorruttamiseen joka puolelta. Jos et halua kuorruttaa kakkua, niin voit yrittää tehdä hieman pienemmän annoksen. Tosin esimerkiksi vaniljarahkaa ei myydä pienemmissä erissä.

Tein itse pohjat juhlia edeltävänä päivänä, täytin aamulla ja koristelin iltapäivällä juuri ennen juhlia. Tällä aikataululla tuli ainakin mehevä ja sopivan kostea lopputulos.

Alkuperäiset ohjeet:

• pohja täältä
• täyte täältä

Kreikkalaisen kaverin mainiot lihapullat

Tunnustan. Täytän parin viikon päästä 24, enkä ole koskaan tehnyt itse lihapullia. Mummun lihapullasoosi oli pienenä ihan parasta, mutta viimeiseen 10 vuoteen en varmaankaan ole edes syönyt lihapullia paitsi jossakin juhlissa. Miten jonkun noin perusruoan voi vaan unohtaa?

Ehkä siksi, että mulla on hovikokki Mainio, enkä itse oikein tee ruokaa. Tämä kesä onkin ollut jännittävää aikaa, koska asun yksin elokuun lopulle saakka, joten on ollut pieni pakkorako tehdä syömäkelvollista ja lämmintä ruokaa ainakin kerran viikossa. Onneksi työpaikan ruokala huolehtii kuitenkin säännöllisemmästä ja tasalaatuisemmasta ravinnonsaannista.

Alkuperäinen ohje löytyy Karppisiskojen blogista. Vierastan vähän ranskalaisen sipulikeiton käyttöä, sehän on vähän kuin tekisi pussipastaa? No ei nyt ihan, mutta tuntuu oudolta heittää ruokaan sekaan pussillinen jauhetta, jonka sisällöstä ei voi olla ihan varma. Samoin korppujauhot maistuu kummalliselta. No joo, oon ruokarajoitteinen, mutta se resepti siis!

400g jauhelihaa

100g fetaa, oliiveja ja valkosipulia öljymarinadissa
1 kananmuna
2 rkl turkkilaista jugurttia
timjamia, valkosipulia
suolaa ja pippuria

Kaikki iloisesti sekaisin sormin rutistelemalla. Okei, veistäkin voi käyttää apuna. Paista 200–225 asteessa noin 15 min tai kunnes niissä on kaunis ruskea pinta (jollaista tosin ei mun pullista löydy, kun olin malttamaton). Tästä tulee noin 20 keskikokoista lihapullaa, mutta voin kertoa, että kannattaa mitottaa tuplamäärä pullia per syöjä, koska vetelin tänään nassuuni huomisenkin eväspullat J

Ps. Feta oli niin öljyistä, että vähempikin olisi riittänyt, ei siis kannata sitä öljyä heittää taikinan sekaan. Samoin jugurtin voi jättää pois, jos haluaa vähän kiinteämpiä.